sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kaksi viikkoa ja yksi päivä

Pentujen aamu alkoi pentulaatikon siivoamisella. Käytännössä tämä tarkoitti pennuille retkeä olohuoneen matolle. Pennut alkavat jo liikkua tutkimaan ympäristöään hyvin vauhdikkaasti, joten porukka hajaantui matolta aika vauhdilla. Hihku ja Huti lähtivät pisimmälle perääni, ne olivat jo mönkineet puoleen väliin parkettia.

Pennut pääsivät ensimmäiselle autoajelulleen Nessan kanssa. Kävin hakemassa Maken ja lapset kavereiden luota noin 5 minuutin ajomatkan päästä. Pakkasin Nessan ja pennut häkkin hakureissun ajaksi. Pennut olivat jo lyhyen matkan aikana aloittaneet ruokailun ja olivat varsin tyytyväisen näköistä sakkia perille päästyä. Perillä pennut saivat tutustua jonkin aikaa myös häkkielämään autossa Nessan kanssa. Tyytyväisinä pikkuiset nukkuivat. Hyvin onnistunut ensimmäinen autoilu! Kotona Sara auttoi minua nostamaan pennut autosta kuljetusboksiin ja kuljetusboksista pentulaatikkoon. Reipas apuri!

Illalla pennut muutettiin keittiöön. Pentulaatikko sai ympärilleen 2x3,5m kokoisen pentuaitauksen, Saran nimeämänä pentujen huvipuiston ;). Nyt kelpaa pikkuisten lentää pentulaatikosta avaraan maailmaan! Huvipuistossa on nyt putki, tikapuut, paljon leluja ja jonkin verran eri alustamateriaaleja. Kaikkea mitä mieleen juolahtaa.

Päivä venähti niin pitkäksi että punnitukset jäivät tältä illalta väliin.


Pari kuvaa pentujen huvipuistosta:




Hihku


Hoppu


Hirmu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti