keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Sunnuntai 8.6 kuusi viikkoa ja kolme päivää

Pentujen päivään on tänään mahtunut pihalla ja kotona riehumista, treenikentällä juoksentelua, metsälenkkeilyä ja kyläilyä.

Aamupäivä sujui tutuissa ympyröissä eli kotona ja pihalla. Lämmin keli veroitti jaksamista, aamu-ulkoilu kääntyi nopeasti pihalla nukkumiseen.

Puolen päivän jälkeen pakkasin pennut rattaisiin ja lähdin kohti Röykän kenttää tottistelemaan. Tottistelut sujuivat Nessan kanssa oikein kivasti. Seuraaminen oli tosin vähän haastavaa sekä minulle että Nessalle kun pennut pyörivät jaloissa. Pennut olivat kentällä tosi reippaita, ne viilettivät pitkin kenttää kuin olisivat tutussakin paikassa.

Treenihetken jälkeen pakkasin pennut uudestaan rattaisiin ja suuntasin lauman kanssa viereiseen metsään. Metsässä oli pennuille sopivan varjoisaa. Teimme pienen lenkin soisessa metysässä. Pennut juoksivat laumana pitkin varvikkoja keskenään taistellen ja telmien. Parhautta :).

Lyhyen kotona piipahtamisen jälkeen mentiin taas. Tällä kertaa auton nokka osoiutti kohti Puistolaa ja vanhempieni kotia. Pennut pääsivät temmeltämään pihalla ja tapaamaan siskoani ensimmäistä kertaa. Kyllä siinä oli pihalla vilskettä: meidän perhe, Nessa, kaikki pennut sekä äitini, isäni ja siskoni. Piha todellisessa hyötykäytössä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti