perjantai 20. heinäkuuta 2012

Tiistai 17.7 seitsemän viikkoa ja viisi päivää

Vietimme aamupäivän kotosalla. Pennut riehuivat keskenään pihalla ja Prilla oli muiden pentujen mukana telmimässä.

Puolen päivän jälkeen pakkasin jälleen koko katraan autoon ja suuntasimme kohti Mummini ja Ukkini mökkiä Kuhmoisissa. Pennut rauhoittuivat hyvin autoon, mutta alkoivat olla vähän levottomia Riihimäellä. Pysähdyin hetkeksi ABC:llä, jossa lapset pääsivät juoksemaan ja pennut puolestaan telmimään sekä pissille. Kaikki pennut lähtivät innoissaan tutkimaan nurmialuetta, vaikka vieressä pörräsivät autot, rekat ja moottoripyörät. Loppumatka sujui taas pentujen osalta rauhallisesti.

Kun pääsimme perille, pennut lähtivät häntä heiluen tutkimaan mökin pihaa ja tervehtimään vahempiani ja isovanhempiani. Pennut otettiin ilahtuneena vastaan, söpöliinilauman hyökkäys :-). Myös mökkinaapurit hälytettiin pentuja tervehtimään. Ja pennuthan tykkäsivät. Mökillä kyytiä saivat kastelukannut, harjat ja terassille jätetyt kengät. Ja vauhti oli melkoista!

Mökillä kun olimme niin pitihän pentujen päästä laituriin tutustumaan. Kaikki kipittivät pitkälle laiturille innoissaan ja leikkivät uhkarohkeasti laiturin päässä. Leikkien seurauksena tuli testattua kolmen pennun uimataidot: Hoppu, Huti ja Hirmu pysyvät todistettavasti pinnalla!

Ruokailuhetkien ja saunomisen ajaksi nostin pennut tuvan puolelle suureen lentoboksiin. Riehakkaat pennut rauhoittuivat boksiin nukkumaan ilahduttavan nopeasti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti