maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lauantai 21.7 kahdeksan viikkoa ja kaksi päivää

Tänään sitten lähtivät viimeisetkin pennut (paitsi tietenkin se kotiin jäävä Hoppu) kasvattajan huomasta suureen maailmaan. Samaan aikaan surullista, iloista, haikeaa, onnellista ja tyhjentävää.Onnea matkaan!

Wirneen Hetimullekaikkinyt "Pihka" ja Marika:


Wirneen Hukkapala "Nova" ja Minna:

Maanantai 23.7 pentujen kuulumisia

Tänään olen saanut tilapäivityksiä lähes kaikilta pennuilta. Ja hyvinhän kaikilla tuntuu pyyhkivät, huippua! Rauhallista elämää - tuskin. Mutta vauhtia, iloa ja intoa tuntuu riittävän ;).

Shaken kuulumisia tuli lueskeltua täältä: http://marjo-australianshepherd.blogspot.fi/. Eli Shake on treenaillut tokoa, jälkeä ja alastulon alkeita. Lisäksi Shake on käynyt kyläilemässä sekä yleisurheilukisoissa. Hyvältä kuulostaa!




 Tuuli kirjoitti pitkän sähköpostin Raikun kuulumisista. Siellä on sujunut oikein hyvin. On treenailtu vähän, tutustuttu isosisko Tiraan, lähimaastoon ja perheenjäseniin.Neiti on ollut oikein reipas ja aloitellut nimensä veroista protestointiakin. Kotona malttaa jo puuhailla omiaankin, suuret lelut houkuttavat erityisesti. Tuuli lupaili availla oman bloginkin, sitä odotellessa. Vielä kun Tuuli saadaan facebookkiin, on yhteydenpito taattua ;).


 
Marika laittoi kuvaviestillä Pihkan kuulumisia: reippaasti sielläkin patikoidaan! Pienet tirsat välillä ja muuten kaikki on niin kivaa! Ruoka maistuu ja kaikessa mahdollisesssa pitäisi roikkua. Vauhdikasta!


Novan poppoon kuulumisia löytyy täältä: stellanovan.blogspot.com. Siellä oli ollut tänään vähän "Paska päivä" ;). Aktiivisia ja positiivisia kuulumisia sielläkin.

Hoppu oli tänään ensimmäistä päivää töissä. Melko mallikkaasti sujui <3. Jockea nään keskiviikkona, silloin lisäpäivitystä!

Sunnuntai 22.7 Hopun laatuaikaa

Tänään Hoppu pääsi nauttimaan ainoan pennun luksuksesta. Aamupäivällä kävimme koko perheen kanssa järven rannassa, jossa pikkumies lähti uimaan perääni. Hienosti pysyi edellee pinnalla!

Iltapäivällä Hoppu pääsi koirien,minun, lasten ja lasten kavereiden kanssa mustikkametsään.

Illalla lähdin vielä koko koirapoppoon kanssa lenkkeilemään. Ennen lenkkiä tein hopun kanssa noin 40 askeleen namijäljen. Lenkillä teimme vähän eteentuloja, sivulletuloja ja kaukokäskyjen asennonvaihdoksia.

Illalla Hoppu piti tovin metakkaa, ennen kuin rauhoittui nukkumaan lentoboksiinsa.

Pari kuvaa aamun uintireissulta:






perjantai 20. heinäkuuta 2012

Perjantai 20.7 kahdeksan viikkoa ja yksi päivä

Tänään meillä oli spesiaalipäivä kahdellakin tapaa: vietimme koko päivän kotosalla pientä metsälenkkiä lukuunottamatta ja lähetimme uusiin koteihin kaksi rakasta pentua.

Tuuli kävi hakemassa Hihkun, jota kutsutaan jatkossa Raikuksi, kotiin alkuiltapäivästä. Illansuussa sain ihanan kuvaviestin, jossa Raiku makoili pensaan suojaisessa varjossa isosisko Tiran kanssa. Tira oli kuulemma suhtautunut tulokkaaseen kohteliaan uteliaasti. Ja Raiku on ollut hyvin reipas uudessa kodissaan. Heippa Raiku! Onnea matkaan!


Huti tai siis Shae, lähti uuteen kotiinsa Närpiöön Marjon ja perheen mukana illalla. Hutilla riittää kotosalla koiraseuraa, hänellä on vahdittavanaan kokonainen lauma tyttöjä. Isosiskon virkaa pääsee toimittamaan aussie Zelda (Fätorpet´s Viola Alpina). Heippa Shake! Pidä itsesi miehenä!

Kylläpä koti vaikuttaa tyhjältä, vaikka meillä temmeltää edelleen kolme pentua, hoitokoira Prilla ja tietenkin Nessa. Huomenna lähtevät vielä Höyry ja Heti. Ja sitten jäljelle jää vain meidän oma Hoppumme <3.


Wirneen Harhalaaki "Shake" ja lauma

Sunnuntai 15.7 seitsemän viikkoa ja kolme päivää

Aamupäivällä lähdimme kohti Höyryn eli ehkä Novan tulevaa kotia Nastolaan. Saksanpaimenkoira Stella suhtautui varsin kiltisti pihansa vallanneita pentuja sekä Nessaa ja Prillaa kohtaan. Ja pennuilla oli lääniä missä temmeltää. Loistavaan paikkaan maastojen keskelle pääsee meidän pieni Hukkapalamme!

Iltapäivällä lähdimme lasten ja koirien kanssa kohti Espoota. Vietimme muutaman hetken Univet areenan parkkiksella ja kävelylle viereiselle ulkoilualueelle. Reippaita pentusia olivat jälleen uudessa paikassa.

Tässä muutama Minnan ottama kuva aamupäivän reissusta:











Torstai 19.7 kahdeksan viikkoa!

Aamupäivästä lähdimme lasten, pentujen sekä Nessan ja Prillan kanssa kyläilemään ystäväni Miian ja hänen perheensä luona Mäntsälässä. Miian ja Arin ihanalla pihalla meitä olivat vastassa perheen lapset sekä kaksi koiruutta: parson Esme ja bordercollie Tekno. Hoppua ja Hihkua jännitti ensialkuun, mutta hetken mietittyään nekin lähtivät uutta paikkaa tutkimaan. Muut suhtautuivat uuteen tilanteeseen rennosti ja uteliaasti. Pennut pääsivät maistelemaan naudan putkiluita ja sian kurkunpään lihaa pihalla. Ja nekös maistuivat!

Kotimatkalla hain siskoni kehitysvammaisten leiriltä töistä. Pennut pääsivät leirin ohjelmanumeroksi ja useiden leiriläisten ihailemaksi. Pennut nauttivat saamastaan huomiosta, silittelystä ja sylittelystä. Niiden mielestä ihmiset vaan ovat niin ihania! Kun leiriläiset olivat päässeet kahvittelemaan, saivat pennut vielä yhden uuden tuttavuuden, ihanan westien.

Kotona pemnut kävivät nukkumaan, olihan päivä ollut jälleen täynnä toimintaa.

Illansuussa saimme kylään siskoni Riikan lisäksi Tiinan, Mimnan sekä heidän laumansa Simban, Neran ja Welmun. Pennut eivät juuri noteeranneet vieraita, ne pääasiassa nukkuivat. Yhdelsän jälkeen alkoi taas illan riehumimen. Pennut juoksivat täysillä pihaa ympäri toistensa kanssa telmien ja pohkeita rei'ittäen. Ihania pieniä.

Huomenna lauma harvenee taas kahdella, huimaa!







Keskiviikko 18.7 seitsemän viikkoa ja kuusi päivää

Aamupäivämme kului mökillä. Pennut riehuivat pihalla, kävivät pienellä metsälenkillä ja laiturilla.

Hirmuinen Hirmu eli Jocke muutti tänään uuteen kotiin Marikan, Robinin ja Stellan sekä snautsereiden Fian ja Tinkan luokse. Jocke lähti meiltä kotiinkuljetuksella, sillä Marikan lauma asuu treenimatkani varrella. Jocke oli heti kuin kotonaan, tutustui häntä heiluen ympäristään ja upotti hampaansa pöydän jalkaan. Fia suhtautui tulokkaaseen tyynen rauhallisesti, Tinka ei oikein tiennyt miten pentuun olisi pitänyt suhtautua. Sinne nyt jäi ensimmäinen kasvattini, hyvää jatkoa! Jockea tulee onneksi nähtyä paljon, treenaahan Marika minun haku-raunioryhmässäni.

Jocken kotiuttamisen jälkeen suuntasin jäljelle jääneen lauman kanssa hakutreeneihin. Pennut pääsivät mukaan Nessan treeneihin. Keskilinjalla riitti siis vilskettä :-). On muuten aavistuksen haastavaa selvittää solmua näyttöliinasta kun siinä roikkuu neljä pentua hampaillaan kiinni ja vetää aivan intona. Kun näyttöliina oli saatu solmusta avattua, Nepe pääsi hommiin. Keskilinjalla pennut tyytyivät roikkumaan lahkeissani ja telmimään keskenään kunnes Nepe löysi ukon ja oli aika lähteä näytölle. Kaikki viisi pentua kiisivät Nessan ja minun perässäni näytölle ja olivat aivan innoissaan kun metsästä löytyi ihminen! Näytön jälkeen jatkettiin etsimistä. Hyvin pysyivät pennut mukana vaikka keskilinja ylitti melkoisen ojan. Toisen ja viimeisen maalimiehen näytölle lähdettiin vähintään yhtä innolla kuin ekalle. Saipa Hoppu perille päästyään Toven sormeen haavan ruokaa etsiessään. Ahne pikkuinen possu.

Nessan treenin jälkeen Hoppu pääsi toisiin treeneihinsä tekemään risteilytreeniä. Hoppu oppi ekalla maalimiehellä, ettei syliim kiivetä ja juoksi into pinkeänä lihapullatädiltä toiselle ääniavun perusteella.

Hakutreenien jälkeen lauma suuntasi vielä Malminkartanoon agilitytreeneihin. Marika tuli Telman kanssa Hetiä moikkaamaan ja lenkittämään. Neiti oli ollut hyvin reipas metsälenkkeilijä. Vielä pari päivää rauhaa Marikalle ja Telmalle, lauantain jälkeen seuraavaa rauhan hetkeä saakin odotella :-).
Rataantutustumisen jälkeen kaikki pennut pääsivät leikkimään hallin parkkikselle. Metsään piti päästä, muttei ehditty sinne asti ennen kuin vasta treenien lopuksi. On ihanaa nähdä miten reippaasti ja iloisesti kaikki pennut suhrautuvat ympäristön vaihdoksiin. Myös autossa rauhoittuminen alkaa sujua. Taitoötököitä.

Ihan illan lopuksi Hoppu pääsi tekemään puomin alkeita. Takapään koordinaatio on vielä vähän heikkoa, mutta saimme muutaman onnistuneen alastulon tehtyä.

Luulisi, että pennut olisivat olleet päivästä jo melko väsyneitä, mutta ei toki. Kotona kaikki jaksoivat vielä riehua pari tuntia, puolille öille saakka. Uskomattomia!







Tiistai 17.7 seitsemän viikkoa ja viisi päivää

Vietimme aamupäivän kotosalla. Pennut riehuivat keskenään pihalla ja Prilla oli muiden pentujen mukana telmimässä.

Puolen päivän jälkeen pakkasin jälleen koko katraan autoon ja suuntasimme kohti Mummini ja Ukkini mökkiä Kuhmoisissa. Pennut rauhoittuivat hyvin autoon, mutta alkoivat olla vähän levottomia Riihimäellä. Pysähdyin hetkeksi ABC:llä, jossa lapset pääsivät juoksemaan ja pennut puolestaan telmimään sekä pissille. Kaikki pennut lähtivät innoissaan tutkimaan nurmialuetta, vaikka vieressä pörräsivät autot, rekat ja moottoripyörät. Loppumatka sujui taas pentujen osalta rauhallisesti.

Kun pääsimme perille, pennut lähtivät häntä heiluen tutkimaan mökin pihaa ja tervehtimään vahempiani ja isovanhempiani. Pennut otettiin ilahtuneena vastaan, söpöliinilauman hyökkäys :-). Myös mökkinaapurit hälytettiin pentuja tervehtimään. Ja pennuthan tykkäsivät. Mökillä kyytiä saivat kastelukannut, harjat ja terassille jätetyt kengät. Ja vauhti oli melkoista!

Mökillä kun olimme niin pitihän pentujen päästä laituriin tutustumaan. Kaikki kipittivät pitkälle laiturille innoissaan ja leikkivät uhkarohkeasti laiturin päässä. Leikkien seurauksena tuli testattua kolmen pennun uimataidot: Hoppu, Huti ja Hirmu pysyvät todistettavasti pinnalla!

Ruokailuhetkien ja saunomisen ajaksi nostin pennut tuvan puolelle suureen lentoboksiin. Riehakkaat pennut rauhoittuivat boksiin nukkumaan ilahduttavan nopeasti.






Maanantai 16.7 seitsemän viikkoa ja neljä päivää

Tänään suuntasimme lasten ja koko 8 koiran jengin kanssa Hämeenlinnaan, moikkaamaan Anua, Jirkaa, Linneaa ja Daco-aussieta. Daco ja Prilla löysivät heti yhteisen sävelen ja juoksivat mustavalkoisina salamina ympäri pihaa. Nessa juoksi innoissaan pallon perässä. Ja pennut telmivät tyytyväisinä nurmikolla. Pihalta löytyi myös oikea aarre: Dacon kaluama naudan putkiluu. Pennut kalusivat putkiluuta kimpassa, vieri vieressä.

Illalla lähdin Nessan, Prillan ja pentujen kanssa kävelylenkille Röykkään. Pentulauma matkusti kuljetusbokseissa rattaissa, mutta koko matkan minulla oli yksi pentu aikuisten kanssa kävelemässä. Ihana nähdä miten reippaasti ja iloisesti kaikki pennut taapersivat mukana! Kun pääsimme kävelytielle kauas autoteistä, päästin koko pentulauman kerralla kävelemään. Kaikki tutkivat uusia maisemia innoissaan ja telmivät minkä ehtivät. Kävelimme Röykän koulun pihaan, jossa pääsin testaamaan miten pennut reagoivat metalliritiläportaisiin ja luiskaan. Lähes kaikki koirat ovat ensin miettineet uskaltavatko tulla portaille, mutta pentulauma porhalsi luiskalle kuin se olisi ollut mikä tahansa alusta. Kivaa ;-).

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Perjantai 13.7 seitsemän viikkoa ja yksi päivä

Päivämme sujui ilman kommelluksia epäonnen päivästä huolimatta.

Aamulla lähdimme lasten ja pentujen kanssa kohti työpaikkaani, jossa Elisa tarkisti pennut ja minä pääsin lomalla tekemään töitä. Kaikki pennut on nyt eläinlääkärin tarkastamia ja todettu terveiksi!
Työpaikalla pennut saivat kävellä Tervakosken nurmikoilla ja töissä viettää aikaansa koira-asiakkaiden häkissä. Häkissä saatiin aikaan pientä protestia, mutta hyvin nopeasti pennut rauhoittuivat lepäämään.

Tervakoskelta ajelimme pääkaupunkiseudulle ja Jumboon kauppaan. Pennut saivat luulostella autossa suuren parkkihallin ääniä. Jumboilta ajoimme jälleen Retail parkin parkkiksen nurtsille pienelle juoksentelutuokiolle.

Kun pääsimme lopulta kotiin, oli meille tiputettu hoitoon Prilla Prilla on 10 kuukauden ikäinen sijoitusnarttuni Nessan kasvattajalta. Prilla on meillä pari viikkoa hoidossa kun Eva perheineen lähtee Hollannin reissuun. Prilla suhtautui pentuihin oikein hienosti ja se oli heti leikkimässä pikkuisten kanssa.

Pennut saivat peuhata pihalla itsensä taas väsyneiksi. Pipsan tullessa pentuja katsomaan oli suurimmasta osasta jo suurin puhti poissa. Höyrypää jaksoi kyllä riehua. Terhi tuli piipahtamaan vähän Pipsaa myöhemmin ja näki lähinnä kuinka suloisia pennut ovat nukkuessaan.

Illalla lähdimme taas pihailemaan hämärässä. Hihku sai erityistä huomiota pimeälenkkeilyssä, sillä se aristeli selvästi omasta pihasta poistumista. Remmissä se lopulta rentoutui ja suostui kävelemään omin jaloin. Herkkiskausi pikkuisella.

Torstai 12.7 seitsemän viikkoa

Pennut täyttivät tänään jo seitsemän viikkoa! Mihin tämä aika on oikein karannut? Pentujen meno on jo melkoista, juostaan lujaa, leikitään äristen ja terävillä hampailla tartutaan milloin mihinkin kiellettyyn.

Aamupäivällä pennut pääsivät harjoittelemaan yksin kotona olemista, kun minä ja lapset suuntasimme ystäväni luokse.

Kun tulimme kotiin, virtaa riitti vaikka muille jakaa. Meillä kävi iltapäivästä Minna ja Elmeri-poika pentuja ihailemassa. Pennut jättivät riehakkuudessaan pikku-Elmerin melko hyvin rauhaan. Kaikki leikkivät yhdessä vesileikkejä.

Ilta olikin harvinaista herkkua, olimme vain kotosalla. Pari kertaa ulkoiltiin, riehuttiin sisällä ja yön tunteina käytiin vielä parinteisellä iltalenkillä Röykän pikkuteillä. Reippaita lahkeissa roikkuvia riiviöitä oli lenkillä mukana kuusi kappaletta, koita nyt siinä kävellä eteenpäin!

Keskiviikko 11.7 kuusi viikkoa ja viisi päivää

Tänään pennut pääsivät kotona riehumisen lisäksi mukaan reissamaan. Ohjelmanumerossa oli HopLop ja hakutreenit.

Lasten leikkiessä HopLopissa Mummun kanssa, pennut pääsivät Vantaan Retail parkin parkkiksen rauhallisempaan kulmaan yksi kerrallaan kävelemään, ympäristöä tutkimaan, leikkimään ja treenaamaan. Kaikki kulkivat parkkiksella häntä heiluen, Hihkulla häntä ehkä hieman alempana. Hoppu ja Hirmu vetivät parhaiten narulelua, muut eivät innostuneet repimään yhtä aktiivisesti. Kaikki lähtivät pallon perään, toiset vielä innokkaammin kuin toiset. Kaikki tekivät hyvin ja keskittyneesti sivulletuloa, kaukokäskyjen asennonvaihdoksia ja eteentuloja. Hihku on kaikkein ahnein, mutta kaikille muillekin nami on hyvä motivaattori. Huti sählää treenatessa vähän, muut pojat tekevät hommia vähän rauhallisemmin. Lopuksi lenkkeilimme parkkiksen takana nurtsilla, kehä lll vieressä koko katraan voimin.

Hakutreeneissä oikeisiin hommiin pääsivät Hirmu ja Hoppu. Molemmat kävivät juoksemassa ihmiseltä toiselle lihapullia syömään. Pojilla oli kivaa, mutta eivät ne ihan vielä keksineet kuinka siistiä se hakuilu oikein onkaan. Treenien lopuksi kaikki pennut pääsivät moikkaamaan ryhmän muita koiria ja yhtä lagottopentua. Pentu oli vähintään kummastuttava, vaikka olikin ihan saman ikäinen. Pieni kävelevä kikkarakasa :-).

Illalla suuntasin pentujen kanssa pienelle iltalenkille ensin lähimetsän poikki ja sitten tietä pitkin läheisen Valintatalon pihalle. Pennut kulkivat reippaasti mukana hämäryydestä ja uusista paikoista huolimatta. Valtsun pihalla eivät ihmetyttäneet liput eivätkä tuuletuskanavien äänet.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Maanantai 9.7 kuusi viikkoa ja neljä päivää

Tänään pennut pääsivät oikealle seikkailulle, kävimme Helsingin keskustassa koko lauman kanssa. Illalla kävimme vielä tottistreeneissä ja Marikaa sekä snautsereita Tinkaa ja Fiaa moikkaamassa.

Lisää myöhemmin...

Tiistai 10.7 Kuusi viikkoa ja viisi päivää

Tänään on ehditty taas puuhata kaikenlaista: aamupäivä kotosalla, autoilua, pentutesti Pipsalla, kiyläily Marikan ja Telman luona sekä illanistujaisia Helenan perheen luona kera lukuisien lagottojen. Tekstiä lisää myöhemmin...

Tässä ne tärkeimmät eli lähes 7 viikon ikäisten pentusten viraliset kuvat:








Sunnuntai 8.6 kuusi viikkoa ja kolme päivää

Pentujen päivään on tänään mahtunut pihalla ja kotona riehumista, treenikentällä juoksentelua, metsälenkkeilyä ja kyläilyä.

Aamupäivä sujui tutuissa ympyröissä eli kotona ja pihalla. Lämmin keli veroitti jaksamista, aamu-ulkoilu kääntyi nopeasti pihalla nukkumiseen.

Puolen päivän jälkeen pakkasin pennut rattaisiin ja lähdin kohti Röykän kenttää tottistelemaan. Tottistelut sujuivat Nessan kanssa oikein kivasti. Seuraaminen oli tosin vähän haastavaa sekä minulle että Nessalle kun pennut pyörivät jaloissa. Pennut olivat kentällä tosi reippaita, ne viilettivät pitkin kenttää kuin olisivat tutussakin paikassa.

Treenihetken jälkeen pakkasin pennut uudestaan rattaisiin ja suuntasin lauman kanssa viereiseen metsään. Metsässä oli pennuille sopivan varjoisaa. Teimme pienen lenkin soisessa metysässä. Pennut juoksivat laumana pitkin varvikkoja keskenään taistellen ja telmien. Parhautta :).

Lyhyen kotona piipahtamisen jälkeen mentiin taas. Tällä kertaa auton nokka osoiutti kohti Puistolaa ja vanhempieni kotia. Pennut pääsivät temmeltämään pihalla ja tapaamaan siskoani ensimmäistä kertaa. Kyllä siinä oli pihalla vilskettä: meidän perhe, Nessa, kaikki pennut sekä äitini, isäni ja siskoni. Piha todellisessa hyötykäytössä.