maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lauantai 21.7 kahdeksan viikkoa ja kaksi päivää

Tänään sitten lähtivät viimeisetkin pennut (paitsi tietenkin se kotiin jäävä Hoppu) kasvattajan huomasta suureen maailmaan. Samaan aikaan surullista, iloista, haikeaa, onnellista ja tyhjentävää.Onnea matkaan!

Wirneen Hetimullekaikkinyt "Pihka" ja Marika:


Wirneen Hukkapala "Nova" ja Minna:

Maanantai 23.7 pentujen kuulumisia

Tänään olen saanut tilapäivityksiä lähes kaikilta pennuilta. Ja hyvinhän kaikilla tuntuu pyyhkivät, huippua! Rauhallista elämää - tuskin. Mutta vauhtia, iloa ja intoa tuntuu riittävän ;).

Shaken kuulumisia tuli lueskeltua täältä: http://marjo-australianshepherd.blogspot.fi/. Eli Shake on treenaillut tokoa, jälkeä ja alastulon alkeita. Lisäksi Shake on käynyt kyläilemässä sekä yleisurheilukisoissa. Hyvältä kuulostaa!




 Tuuli kirjoitti pitkän sähköpostin Raikun kuulumisista. Siellä on sujunut oikein hyvin. On treenailtu vähän, tutustuttu isosisko Tiraan, lähimaastoon ja perheenjäseniin.Neiti on ollut oikein reipas ja aloitellut nimensä veroista protestointiakin. Kotona malttaa jo puuhailla omiaankin, suuret lelut houkuttavat erityisesti. Tuuli lupaili availla oman bloginkin, sitä odotellessa. Vielä kun Tuuli saadaan facebookkiin, on yhteydenpito taattua ;).


 
Marika laittoi kuvaviestillä Pihkan kuulumisia: reippaasti sielläkin patikoidaan! Pienet tirsat välillä ja muuten kaikki on niin kivaa! Ruoka maistuu ja kaikessa mahdollisesssa pitäisi roikkua. Vauhdikasta!


Novan poppoon kuulumisia löytyy täältä: stellanovan.blogspot.com. Siellä oli ollut tänään vähän "Paska päivä" ;). Aktiivisia ja positiivisia kuulumisia sielläkin.

Hoppu oli tänään ensimmäistä päivää töissä. Melko mallikkaasti sujui <3. Jockea nään keskiviikkona, silloin lisäpäivitystä!

Sunnuntai 22.7 Hopun laatuaikaa

Tänään Hoppu pääsi nauttimaan ainoan pennun luksuksesta. Aamupäivällä kävimme koko perheen kanssa järven rannassa, jossa pikkumies lähti uimaan perääni. Hienosti pysyi edellee pinnalla!

Iltapäivällä Hoppu pääsi koirien,minun, lasten ja lasten kavereiden kanssa mustikkametsään.

Illalla lähdin vielä koko koirapoppoon kanssa lenkkeilemään. Ennen lenkkiä tein hopun kanssa noin 40 askeleen namijäljen. Lenkillä teimme vähän eteentuloja, sivulletuloja ja kaukokäskyjen asennonvaihdoksia.

Illalla Hoppu piti tovin metakkaa, ennen kuin rauhoittui nukkumaan lentoboksiinsa.

Pari kuvaa aamun uintireissulta:






perjantai 20. heinäkuuta 2012

Perjantai 20.7 kahdeksan viikkoa ja yksi päivä

Tänään meillä oli spesiaalipäivä kahdellakin tapaa: vietimme koko päivän kotosalla pientä metsälenkkiä lukuunottamatta ja lähetimme uusiin koteihin kaksi rakasta pentua.

Tuuli kävi hakemassa Hihkun, jota kutsutaan jatkossa Raikuksi, kotiin alkuiltapäivästä. Illansuussa sain ihanan kuvaviestin, jossa Raiku makoili pensaan suojaisessa varjossa isosisko Tiran kanssa. Tira oli kuulemma suhtautunut tulokkaaseen kohteliaan uteliaasti. Ja Raiku on ollut hyvin reipas uudessa kodissaan. Heippa Raiku! Onnea matkaan!


Huti tai siis Shae, lähti uuteen kotiinsa Närpiöön Marjon ja perheen mukana illalla. Hutilla riittää kotosalla koiraseuraa, hänellä on vahdittavanaan kokonainen lauma tyttöjä. Isosiskon virkaa pääsee toimittamaan aussie Zelda (Fätorpet´s Viola Alpina). Heippa Shake! Pidä itsesi miehenä!

Kylläpä koti vaikuttaa tyhjältä, vaikka meillä temmeltää edelleen kolme pentua, hoitokoira Prilla ja tietenkin Nessa. Huomenna lähtevät vielä Höyry ja Heti. Ja sitten jäljelle jää vain meidän oma Hoppumme <3.


Wirneen Harhalaaki "Shake" ja lauma

Sunnuntai 15.7 seitsemän viikkoa ja kolme päivää

Aamupäivällä lähdimme kohti Höyryn eli ehkä Novan tulevaa kotia Nastolaan. Saksanpaimenkoira Stella suhtautui varsin kiltisti pihansa vallanneita pentuja sekä Nessaa ja Prillaa kohtaan. Ja pennuilla oli lääniä missä temmeltää. Loistavaan paikkaan maastojen keskelle pääsee meidän pieni Hukkapalamme!

Iltapäivällä lähdimme lasten ja koirien kanssa kohti Espoota. Vietimme muutaman hetken Univet areenan parkkiksella ja kävelylle viereiselle ulkoilualueelle. Reippaita pentusia olivat jälleen uudessa paikassa.

Tässä muutama Minnan ottama kuva aamupäivän reissusta:











Torstai 19.7 kahdeksan viikkoa!

Aamupäivästä lähdimme lasten, pentujen sekä Nessan ja Prillan kanssa kyläilemään ystäväni Miian ja hänen perheensä luona Mäntsälässä. Miian ja Arin ihanalla pihalla meitä olivat vastassa perheen lapset sekä kaksi koiruutta: parson Esme ja bordercollie Tekno. Hoppua ja Hihkua jännitti ensialkuun, mutta hetken mietittyään nekin lähtivät uutta paikkaa tutkimaan. Muut suhtautuivat uuteen tilanteeseen rennosti ja uteliaasti. Pennut pääsivät maistelemaan naudan putkiluita ja sian kurkunpään lihaa pihalla. Ja nekös maistuivat!

Kotimatkalla hain siskoni kehitysvammaisten leiriltä töistä. Pennut pääsivät leirin ohjelmanumeroksi ja useiden leiriläisten ihailemaksi. Pennut nauttivat saamastaan huomiosta, silittelystä ja sylittelystä. Niiden mielestä ihmiset vaan ovat niin ihania! Kun leiriläiset olivat päässeet kahvittelemaan, saivat pennut vielä yhden uuden tuttavuuden, ihanan westien.

Kotona pemnut kävivät nukkumaan, olihan päivä ollut jälleen täynnä toimintaa.

Illansuussa saimme kylään siskoni Riikan lisäksi Tiinan, Mimnan sekä heidän laumansa Simban, Neran ja Welmun. Pennut eivät juuri noteeranneet vieraita, ne pääasiassa nukkuivat. Yhdelsän jälkeen alkoi taas illan riehumimen. Pennut juoksivat täysillä pihaa ympäri toistensa kanssa telmien ja pohkeita rei'ittäen. Ihania pieniä.

Huomenna lauma harvenee taas kahdella, huimaa!







Keskiviikko 18.7 seitsemän viikkoa ja kuusi päivää

Aamupäivämme kului mökillä. Pennut riehuivat pihalla, kävivät pienellä metsälenkillä ja laiturilla.

Hirmuinen Hirmu eli Jocke muutti tänään uuteen kotiin Marikan, Robinin ja Stellan sekä snautsereiden Fian ja Tinkan luokse. Jocke lähti meiltä kotiinkuljetuksella, sillä Marikan lauma asuu treenimatkani varrella. Jocke oli heti kuin kotonaan, tutustui häntä heiluen ympäristään ja upotti hampaansa pöydän jalkaan. Fia suhtautui tulokkaaseen tyynen rauhallisesti, Tinka ei oikein tiennyt miten pentuun olisi pitänyt suhtautua. Sinne nyt jäi ensimmäinen kasvattini, hyvää jatkoa! Jockea tulee onneksi nähtyä paljon, treenaahan Marika minun haku-raunioryhmässäni.

Jocken kotiuttamisen jälkeen suuntasin jäljelle jääneen lauman kanssa hakutreeneihin. Pennut pääsivät mukaan Nessan treeneihin. Keskilinjalla riitti siis vilskettä :-). On muuten aavistuksen haastavaa selvittää solmua näyttöliinasta kun siinä roikkuu neljä pentua hampaillaan kiinni ja vetää aivan intona. Kun näyttöliina oli saatu solmusta avattua, Nepe pääsi hommiin. Keskilinjalla pennut tyytyivät roikkumaan lahkeissani ja telmimään keskenään kunnes Nepe löysi ukon ja oli aika lähteä näytölle. Kaikki viisi pentua kiisivät Nessan ja minun perässäni näytölle ja olivat aivan innoissaan kun metsästä löytyi ihminen! Näytön jälkeen jatkettiin etsimistä. Hyvin pysyivät pennut mukana vaikka keskilinja ylitti melkoisen ojan. Toisen ja viimeisen maalimiehen näytölle lähdettiin vähintään yhtä innolla kuin ekalle. Saipa Hoppu perille päästyään Toven sormeen haavan ruokaa etsiessään. Ahne pikkuinen possu.

Nessan treenin jälkeen Hoppu pääsi toisiin treeneihinsä tekemään risteilytreeniä. Hoppu oppi ekalla maalimiehellä, ettei syliim kiivetä ja juoksi into pinkeänä lihapullatädiltä toiselle ääniavun perusteella.

Hakutreenien jälkeen lauma suuntasi vielä Malminkartanoon agilitytreeneihin. Marika tuli Telman kanssa Hetiä moikkaamaan ja lenkittämään. Neiti oli ollut hyvin reipas metsälenkkeilijä. Vielä pari päivää rauhaa Marikalle ja Telmalle, lauantain jälkeen seuraavaa rauhan hetkeä saakin odotella :-).
Rataantutustumisen jälkeen kaikki pennut pääsivät leikkimään hallin parkkikselle. Metsään piti päästä, muttei ehditty sinne asti ennen kuin vasta treenien lopuksi. On ihanaa nähdä miten reippaasti ja iloisesti kaikki pennut suhrautuvat ympäristön vaihdoksiin. Myös autossa rauhoittuminen alkaa sujua. Taitoötököitä.

Ihan illan lopuksi Hoppu pääsi tekemään puomin alkeita. Takapään koordinaatio on vielä vähän heikkoa, mutta saimme muutaman onnistuneen alastulon tehtyä.

Luulisi, että pennut olisivat olleet päivästä jo melko väsyneitä, mutta ei toki. Kotona kaikki jaksoivat vielä riehua pari tuntia, puolille öille saakka. Uskomattomia!