tiistai 29. toukokuuta 2012

Hirmun hurja yöseikkailu

Hirmulla koki viime yönä elämänsä suurimman seikkailun. Kävin yöllä käyttämässä Nessan ulkona. Pari pentua oli imemässä ja Nessan lähtiessä liikkeelle, pienet imukuppiotteet irtosivat.

Pikaulkoilun jälkeen menin yläkertaan unia jatkamaan. Tavallisesti pentulaatikosta kuuluu tässä vaiheessa korkeintaan tyytyväistä öninää ja imemistä. Vaan ei nyt. Alakerrasta kuulu vinkumista, pennun vinkumista. Ja sitä kuului pitkään. Lopulta totesin, että minun pitää mennä alakertaan tarkastamaan tilanne.

Pentulaatikosta löytyi levollinen äippä ja kasa tyytyväisiä, ruokailevia pentusia. Pentuja löytyi kuitenkin tarkastuslaskelmassa vain viisi. Viisi? Oliko yksi pentu pahasti pentulaatikon nurkassa vai? Kun laitoin valot päälle, löysin Hirmun paikasta jota olisin vähiten osannut epäillä, pentulaatikon vierestä, Saran shortsien päältä nukkumasta.

Hirmu raukan hillitön imuote oli pitänyt liian pitkään Nessan lähtiessä ulkoilulle ja se raasu oli joutunut pentulaatikon ulkopuolelle. Ihan kohtuullinen syy vinkumiselle. Kun palautin Hirmun kotiinsa pentulaatikkoon, se möyri minkä kintuistaan pääsi äidin luo syömään.

Aamulla tuossa Pipsan kanssa mietittiin, mikä suuri suojelukoira Hirmusta tulisi. Miettikää nyt, reilu 500g pelkän kielen varassa puolen metrin matkan. Hirmuista! Mitäköhän tuosta tulee kun se saa hampaat suuhunsa :-).


Väsynyt pieni seikkailija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti